Blogisti on harrastanut niin muodikasta downshiftausta verkkoyhteyksien ja sosiaalisen median suhteen. Pakosta. Läppärin laturi paloi iloisesti rätisten kuin ilotulitus konsanaan. Uuden saamiseen meni melkein kolme viikkoa. Koneen myynyt liike ei myynyt latureita vaan antoivat puhelinnumeron merkkihuoltoon. Merkkihuolto ei myynyt latureita vaan antoi numeron merkkitarvikevälittäjälle. Tarvikevälittäjä ilmoitti että laturi maksaa 80 euroa mutta heillä ei ole yhtään varastossa. Kestaa viikon pari että saavat lisää. Blogisti tietää jo että viikon pari täkäläisellä kielellä kielellä tarkoittaa kaikkea kolme päivän ja kuuden kuukauden väliltä, joten täytyi siirtyä pläniin B ja suunnata Kompuutteri Plaasalle, tietokonesälän paratiisiin. Koska kyseinen ostari on väärässä päässä kaupunkia venyi siellä pistäytyminen. Viime lauantaina Fairis kävi oikomishammaslääkärillä siellä suunnalla ja koska oli lauantai ja liikenne vähäisempää, etsimme Plaasan samalla reissulla. Tietenkin alkuperäisvaraosat oli loppu joten 15 eurolla mukaan tarttui tarvikeversio, jonka palamista tässä nyt odottellen. Puolituntia seinässä ja vielä pelittää.
Pakollisen verkkotauon aikana tuli aloiteltua vuoden-ja-yli-roikkuneet-ompele-nappi-korjaa-vetoketju -projekti. Samalla on tarkoitus inventoida kankaat ja keskeneräiset ompelukset. Tehtava hyvin suunniteltu ja saatettu alkuun. Siivooja pääsee tänään helpolla. Olkkarista voi siivota vai puolet.
Blogistin aktiivisen vanhemman ura saa taas jatkoa. Tulossa on koko koulun tärkein rahankeruutapahtuma, Kevätmarkkinat. Fairiksen luokka menee edellisvuoden kojulla ja pelillä tämän vuoden olympiateemalla höystettynä. Pikkusiskon luokka palaveerasi tänään. Kahden tunnin ideoinnin tuloksena kaksikymmenta kaksi ideaa eikä aavistustakaan mitä niistä toteutetaan. Ladan mami, joka on tänä vuonna toinen “luokkaäideistä”, haluaa olla paras, upein, suurin ja loistavin rahankerääjä ja toteuttaa ainakin neljä aktiviteettiä. Blogisti yritti parhaansa suunnitelmien jarruttamisessa. Puhe näytti menevän täyskuuroille korville, joten taytyy siirtyä passiiviseen vastarintaan. Minimitalkoopanos minimirahapanoksella. Kyse ei kuitenkaan ole mistään luokkien välisestä varustelu/tuottokilpailusta vaan lapsillemme suunnatun mahdollisimman mukavan tapahtuman tekemisestä. Huis hiiteen kaikki parfyymiarpajaiset!
Viimeinen pipari tuli syötyä ja nettitauon aikana koristelaatikot löysivät tiensä takaisin kaapinperukoille. Se on joulu sitten tältä erää ohi. Synttäreitä ja laskiaista odotellessa.

Onpas hurmaava tuo Suomi-pipari kahdella strategisesti asetetulla tähdellä.
Kiitos täti! Edellisen joulun joululahjapiparimuotti tuli testattua… Hyvin toimi :)
ja kiva huomata että joku sentäs näitä jorinoita vielä lukee! Kiitos!
Jorise lisää vaan, kyllä me näitä luetaan!